Black Catsit möhlivät tilaisuutensa Bridgen voittaessa
Chelsea koki 3-0 shokkihäviön viime sunnuntaina Sunderlandin
voittaessa huippuluokan juokkueen Stamford Bridgessä. Chelsea on
virallisesti tippunut Valioliigavoittajasuosikkitaulukon kertoimista ulos 4-7:sta 5-6:een. Hyvänä esimerkkinä oli Sunderlandin Nedum
Onuohan avausmaali, jonka kertoimet kiikkuivat 80-1.
Puoliajan jälkeen tehdyt Asamoah Gyan ja Danny Welbeck maalit olivat
kuin myrkkyä Chelsealle, heidän viereissä taulukoissa alaspäin 2-1
Evertonin häviönsä jälkeen.
John Terryn selkävamma oli ikävä isku joukkueelle hänen siirtyessään
vaihtopenkille Michael Essien ja Frank Lampardin viereen. Black
Catsit, jotka ovat tällä hetkellä 5-6 kertoimilla puolivälin
parhaimmiston joukossa ja mikäli pelitilanne jatkuu yhtä lupaavana,
saattavat mustat kissat päästä jopa kuuden parhaan joukkoon
kertoimilla 6-1.
Viikon todellinen voittaja on kuitenkin olut Arsenal heidän viedessään
loisto voiton Evertonista Goodison Parkissa. Arsenalin Bacary Sagna
sivalsi joukkueen avausmaalin juuri ennen puoliaikaa, ranskalaismiehen
kertoimien tuohon maalin ollessa 80-1.
Arsenal on noussut nyt 4-1 kertoimiin sitten seitsemään vuoteen,
Machester Cityn kertoimien olevan samaan asemaan 18-1 heidän seistessä
kuusi pistettä kauempana.
Manchester United on noussut 7-2 kertoimin toiselle sijalle
Valioliigan voittajaehdokastaulukossa.
Celticin siirtyessä yhden pykälän verran taaksepäin Rangersista,
heidän voitettuaan St Mirren maalein 1-0.
Swansean kertoimet mestaruuteen ovat tasaantuneet 8-1 heidän
noustessaan loistavaan vastarintaan Cardiffia että QPR vastaan 1-0
voitollaan Middlesbroughissa.